13

Viranomaiskatselmukset ​

Rakennustyön viranomaisvalvonta on suhteutettua ja kohdistettua. Viranomaisvalvonta ei ole kaiken kattavaa eikä sillä pystytä, eikä ole tarkoitus varmistaa, että rakennustyö tehdään kaikilta osin oikein. Lopullinen vastuu rakentamisen määräystenmukaisuudesta ja laadusta on rakennushankkeeseen ryhtyvällä itsellään. 

Jos katselmus antaa aihetta huomautukseen, viranhaltija määrää kirjallisesti tarvittavista toimenpiteistä ja määräajasta epäkohdan tai virheen poistamiseksi tai korjaamiseksi. 

Rakennushankkeeseen ryhtyvän tai tämän edustajan sekä vastaavan työnjohtajan on oltava läsnä katselmuksessa. (huom. 1.1.2025 jälkeen katselmuksissa on mukana oltava päävastuullinen toteuttaja sekä vastaava työnjohtaja.) Suunnittelijoiden ja erityisalan työnjohtajien on oltava läsnä katselmuksessa, jos heidän asiantuntemustaan tarvitaan jonkin katselmukseen liittyvän asian selvittämisessä. 

Rakennushankkeeseen ryhtyvä voi ilmoittaa kirjallisesti, esimerkiksi aloituskokouspöytäkirjaan tehtävällä kirjauksella tai erillisellä valtakirjalla häntä katselmuksissa edustavasta henkilöstä. 

Vastaava työnjohtaja vastaa, että viranomaiskatselmukset pyydetään riittävän ajoissa ja tarkastukset ja toimenpiteet tehdään. 

Katselmus varataan alueen vastaavalta tai luvan valmistelleelta tarkastajalta puhelimitse hyvissä ajoin noin kahta viikkoa ennen.Tarkastajien yhteystiedot.

Katso lupapäätöksestä, mitä katselmuksia tai tarkastuksia on edellytetty. Näitä voi olla mm.

Katso lupapäätöksestä, mitä katselmuksia tai tarkastuksia on lupapäätöksessä edellytetty ja varmistu siitä, että ne tilataan viranomaiselta oikeaan aikaan.
Rauno Rakennustarkastaja
  • Pohjakatselmus

    Viranomainen voi jossain tapauksissa määrätä pohjakatselmuksen, joka suoritetaan ennen perustustöitä. ​

  • Sijaintikatselmus

    Jos lupaehdoissa on vaadittu sijaintikatselmus, rakennuksen perusmuurin eli sokkelin valmistuttua asiakas tilaa maankäyttö- ja kaupunkirakenne -yksiköltä rakennuksen sijaintikatselmuksen. Sijaintikatselmuksella varmistetaan, että rakennuksen sijainti ja korkeusasema ovat hyväksyttyjen piirustusten mukaisia. Katselmus tallennetaan kaupungin rakennuslupajärjestelmään kyseiselle luvalle. Palvelusta peritään taksan mukainen maksu.

    Sijaintikatselmukset tilataan Maankäyttö- ja kaupunkirakenne -yksiköstä puhelimitse tai sähköpostilla, 044 794 2536/ sami.piipponen(@)mikkeli.fi.

  • Rakennekatselmus

    Rakennekatselmus pidetään silloin, kun vesikatto- ja kantavat rakenteet sekä palo-osastoinnit on tehty ja nähtävissä.

  • Viranomaistarkastukset

    Rakennusvalvontaviranomainen voi katselmusten lisäksi määrätä tehtäväksi myös muita tarkastuksia lupamääräysten, suunnitelmien tai rakentamista koskevien säännösten ja määräysten noudattamisen valvomiseksi. Rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä tarkastuksista rakentamista koskevassa luvassa, aloituskokouksessa tai erityisestä syystä rakennustyön aikana.

  • Osittainen loppukatselmus

    Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin viranomainen on sen hyväksynyt käyttöönotettavaksi. Yleisesti puhutaan käyttöönottokatselmuksesta.

  • Lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtolaitteiden katselmus

    Luvassa edellytetty LVI-katselmus pidetään yleensä käyttöönottokatselmuksen yhteydessä ja sen suorittaa LVI-tarkastaja rakennusvalvonnasta.

""

Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää, että erittäin vaativassa rakennushankkeessa tehdään:

  • laadunvarmistusselvitys,
  • asiantuntijatarkastus,
  • ulkopuolinen tarkastus.

Kustannuksista vastaa rakennushankkeeseen ryhtyvä.

Ennen käyttöönottokatselmusta on seuraavat asiat oltava valmiina

  • Rakennus on käyttöönottokunnossa sekä tähänastiset viranomaisen lupapäätöksessä edellytetyt vaatimukset ja katselmukset hoidettu 
  • LVI- loppukatselmus (tai LVI-käyttöönottokatselmus) hoidettu hyväksytysti
  • Rakennustyön tarkastusasiakirja täytetty 
  • LVI- työn tarkastusasiakirja täytetty 
  • Sähköasennukset tarkistettu ja tarkastuspöytäkirja lisätty Lupapisteeseen 
  • LVI-mittauspöytäkirjat lisätty Lupapisteeseen, ilmanvaihto säädetty ja vesijohtoverkosto koepaineistettu 
  • Energiatodistus päivitetty energiatodistusrekisteriin ja liitetty Lupapisteeseen sekä mahdollinen rakennuksen tiiveysmittaus tehty ja raportti tallennettu Lupapisteeseen. 
  • Käyttö- ja huolto-ohje laadittu sekä esitettävissä viranomaiselle 
  • Haja-asutusalueella kaivovesitutkimus tehty ja raportti lisätty Lupapisteeseen 
  • Esteetön sisäänkäynti toteutettu 
  • Osoitemerkintä asennettu selkeästi 
  • Mahdolliset varapoistumistiet tehty
  • Asuntorakentamisessa, joita markkinoidaan kuluttajille, suorituskyvyttömyys vakuus esitettävissä rakennusvalvonnalle.
  • Palotarkastus suoritettu tai suoritetaan yhtäaikaa käyttöönottokatselmuksen kanssa
  • Vaaditut erityismenettelyt tehty ja niiden mukaiset toimenpiteet suoritettu.
  • Hissit tarkastettu
  • Kaukolämpölaitteistot tarkastettu
  • Ympäristönsuojelulain mukainen lupa tai ilmoitusasiassa tehty päätös, jos sellaista tarvitaan rakennuksen käyttötarkoituksen mukaiseen toimintaan, on täytäntöönpanokelpoinen;
  • Ilmoitus loppukatselmusvalmiudesta tehty (valmis lomake). 

Katselmuksen toimittava viranhaltija selvittää, ovatko tiettyyn rakennustyövaiheeseen kuuluvat toimenpiteet, tarkastukset ja selvitykset sekä havaittujen epäkohtien tai puutteiden johdosta edellytetyt toimenpiteet tehty.

Käyttöönottokatselmus on osittainen loppukatselmus, joten muista myös pyytää vielä loppukatselmus. ​
Rauno Rakennustarkastaja